maanantai 13. helmikuuta 2017

Nettiopastustoiminta laajenee!

Hei

Kuten aiemmissa blogeissani olen jo todennut, kaikenlainen asiointi siirtyy yhä enenevässä määrin nettiin. Pankit, viranomaiset ynnä muut tahot edellyttävät nykyään, että ihmisillä on tietokoneyhteys kotona ja kyky myös käyttää niitä. Näin ei kuitenkaan ole vaan suuri joukko ihmisiä joutuu käyttämään energiaa ja näkemään vaivaa löytääkseen sopivat keinot arkisten asioiden hoitoon.

Olemme Raision yhdistyksessä huomanneet tämän ongelman ja pyrimme osaltamme auttamaan jäseniämme nettiasioiden hoidossa. Tasalan Kamarissa nettiopastuksemme jatkuvat perjantaisin klo 10 - 12 välisenä aikana. Yhdistyksen nettiopastajan ominaisuudessa olen myös tavoitettavissa puhelimitse tai sähköpostilla jos ongelmia tai kysyttävää ilmenee.

Koska kysyntää opastukselle tuntuu olevan yhä laajemmin niin avaamme nyt uuden opastuspisteen Tornilaan. Tarkoitus on kevään mittaan joka toinen viikko maanantaisin olla paikalla myös opastustoiminnan merkeissä. Jos kysyntää tälle palvelulle on niin toiminta tulee jatkumaan. Tänne, kuten Tasalan Kamariinkin, voit tulla oman laitteen kanssa tai ilman. Paikalla on aina opastajan lisäksi myös ylimääräinen tietokone jolla pääset hoitamaan asioitasi. Toimimme vapaaehtoisina eli tämä ei maksa sinulle mitään. Tornilan osoite on Tornikatu 9, Raisio. Käynti on pihan puolelta. Seuraa ilmoitteluamme mm. Rannikkoseudun yhdistyspalstalla ja Facebook-sivullamme. Ensimmäinen opastuskerta Tornilassa on 27.2.2017 klo 13 - 15.

Lisätietoja asiasta voi kysellä minulta.

Terveisin Markku
puh 040-5575828
markku.toivola@gmail.com

www.elakeliitto.fi/raisio

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Vuoden vaihtuessa

Hei
Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan. Nettiopastuksen ja –opastajan kannalta tarkasteltuna vuoteen mahtui paljon ja monenlaista toimintaa. Perjantaiset opastustilaisuudet Tasalan Kamarissa aloitettiin vuoden 2015 syyskuussa ja nyt reilussa vuodessa ne ovat saavuttaneet oman paikkansa raisiolaisten keskuudessa. Ja onpa ihmisiä käynyt lähikunnistakin. Varsinaisten henkilökohtaisten opastusten lisäksi olemme vuoden mittaan järjestäneet tietotekniikan alalta muutaman teemapäivän jolloin on käyty läpi asioita hieman laajemmin, tietoturvaa unohtamatta. Lokakuun alussa oli kansallinen SeniorSurf-päivä jota vietimme myös Raisiossa. Päivän teemana oli innostaa ikäihmisiä helpottamaan arkeansa tietokoneen avulla. Järjestimme saman sisältöisen päivän itse asiassa toistamiseen koska aihe oli kiinnostava ja näin useampi ihminen pääsi mukaan. 
Olen tehnyt Raision alueella myös kotikäyntejä kun kyseessä on vaikka pöytäkone jota ei voi kovinkaan helposti kuljettaa mukana. Tai sitten on ollut tulostimen asennusta tai kotiverkon luomista tms. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista tekemistä josta pidän ja jossa opin itsekin koko ajan lisää. 
Ja sitten ensi vuoden 2017 toiminnasta ja asioista jotka koskettavat meitä kaikkia. Omakanta.fi on järjestelmä jossa kaikki terveystietosi ja sähköiset reseptisi löytyvät yhdestä paikasta. Jos et ole vielä tutustunut Omakantaan, käy ihmeessä katsomassa sivustoa. Paperisista resepteistä nimittäin ollaan luopumassa ja siirrytään sähköiseen muotoon. Kirjautumiseen tarvitset tässäkin, kuten muihinkin viranomaispalveluihin, verkkopankkitunnukset. Omakantaan voit tutustua osoitteessa http://www.kanta.fi/omakanta 
KELA on myös muuttumassa paperittomaksi. Kelaan ja muutoksiin voit tutustua tarkemmin täällä: Muutoksia Kelan etuuksiin 2017  ja www.kela.fi
Suomi.fi-verkkosivusto on uusi palvelu ja se korvaa kolme palvelua: nykyisen Suomi.fin, yritysten palveluja kokoavan Yrityssuomi.fi-palvelun sekä viranomaisille palveluja kokoavan Suomi.fin Työhuoneen. Uudesta palvelusta on julkaistu kehitysversio osoitteessa beta.suomi.fi. Kehitysversio on keskeneräinen ja sitä kehitetään jatkuvasti.
Tutustu beta.suomi.fihin ja kerro mielipiteesi uudistuvasta verkkopalvelusta! Tietoa muista Suomi.fi-palveluista saat osoitteesta https://esuomi.fi/

Aikataulun mukaan suomi.fi sivuston pitäisi olla valmis vuoden 2018 alussa ja kaiken asioinnin viranomaisten kanssa pitäisi onnistua sen kautta. Uskon, että näihin kaikkiin uusiin sivustoihin ja niihin liittyviin kysymyksiin palaamme ensi vuoden aikana useasti. Mutta vasta ensi vuonna. Nyt vietämme ensin joulun ja vuodenvaihteen.

Rauhallista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2017 kaikille!

Markku

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tietotekniikka tutuksi-teemapäivä

Hei

Tietotekniikka tutuksi-teemapäivää vietetään Tasalan Kamarissa perjantaina 18.11.2016 klo 10-13 välisenä aikana. Yleensä perjantaisin olen paikalla opastamassa tietokoneisiin liittyvissä asioissa mutta tällä kertaa pidämme siellä monipuolisesti aihetta käsittelevän tilaisuuden.  Virikkeen tähän antoi ihmisten palaute SeniorSurf-päivästä lokakuulta. Osa ihmisistä halusi kertauksen aiheesta ja osa ei päässyt silloin osallistumaan. Näin ollen pidämme vastaavanlaisen ohjelman uudestaan, tosin nyt kolmeen tuntiin tiivistettynä. Pyrimme myös paneutumaan paikalla olevien ihmisten ajankohtaisiin kysymyksiin tietotekniikan laajalta alalta. Tarkoitus on tällä kertaa konkreettisesti käsitellä tietokonetta joten kannattaa ottaa oma älypuhelin, tabletti tai kannettava mukaan.

Tilanteesta riippuen ja mahdollisuuksien mukaan pyrimme myös tarjoamaan henkilökohtaista opastusta päivän puitteissa joten siinäkin mielessä kannattaa ottaa oma "vempain" mukaan.

Pyrin myös tekemään yhteenvedon päivän annista ja palautteesta. Asiasta lisää seuraavassa blogissani.

Tietoturva on aina ajankohtainen aihe. Seuratkaa Viestintäviraston ilmoittelua ja varoituksia viruksista ja muista uhkatekijöistä.

Terveisin Markku

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Syksyn toimintaa

Hei

Kesä alkaa olla ohi vaikka ilmoista sitä ei välttämättä huomaa, hyvät kelit jatkuvat vielä. Syksy on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa ja myös nettiopastus jatkuu kesätauon jälkeen. Perjantaisin Eläkeliitto Raisio järjestää edelleen opastusta Tasalan Kamarissa klo 10-12 välisenä aikana. Sinne voi tulla oman laitteen kanssa tai ilman, ihan vaan kyselemään ja tutustumaan. Käytettävissä on myös pari ilmaista tietokonetta talon puolesta, niitäkin voi kokeilla. Tule ihmeessä käymään jos on jotain kysyttävää atk-asioista.

Yksi mielenkiintoinen tapahtuma nyt syksyllä on tulossa ihan pian. Lähiverkko järjestää Ikäihmisten seminaaripäivän 27.9. Turussa. Aamupäivällä on osio Onnistumisen ilo, jossa käsitellään tietotekniikkaa ikäihmisten arjessa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille tietotekniikasta kiinnostuneille eläkeläisille sekä ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka toimivat ikäihmisten parissa mm. terveydenhuollossa. Tarkempi aika ja paikka: tiistaina 27.9.2016 klo 8.30 - 16.00, Seurakuntien toimitalon juhlasali Eerikikatu 3, toinen kerros.

Toinen mielenkiintoinen tapahtuma on valtakunnallinen SeniorSurf-päivä 4.10. Teemana on kannustaa ikäihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja käyttämään netin antamia mahdollisuuksia arjen apuna. Eläkeliitto Raisio järjestää yhdessä Tasalan Kamarin kanssa oman SeniorSurf-tapahtuman. Kahvila on auki klo 10 - 15 ja sinä aikana katsellaan tietoiskuja videolta, pidetään muutama luento tietokoneista, niiden käytöstä ja mielenkiintoisista ohjelmista ikäihmisten tarpeisiin. Myös tietoturvaa käsitellään. Tervetuloa tutustumaan!

Muistathan, että minuun voi ottaa yhteyttä tietoteknisissä kysymyksissä puhelimitse  040-5575828 tai sähköpostitse markku.toivola@gmail.com

Mukavaa syksyä kaikille!
Markku




tiistai 24. toukokuuta 2016

Windows 10

Hei

Viime päivinä on puhelimeni soinut useasti. Lähes kaikkien soittojen aiheena on ollut Windows 10 ja sen asentuminen luvatta koneelle, tai siis käyttäjä ei ole myöntänyt lupaa eikä ole käynyt kieltämässä lupaa. Windows 10 siis haluaa latautua koneelle jos käyttäjä ei ole huomannut käydä monimutkaisen polun kautta kieltämässä asennusta. Mitä tehdä?

Tässä omat ohjeeni; Windows 10 on paljon mainettaan parempi, jos se haluaa asentua niin anna sen asentua. Omat kokemukseni ovat kympistä pelkästään myönteiset. Ainakin verrattuna Windows 8.1 versioon. Paljon toimivampi versio. Kannattaa päivittää kymppiin, kunhan ottaa huomioon pari seikkaa:

  • Kaikissa koneissa, ainakaan vanhemmissa se 10 vaan ei toimi.
  • Jos asentaa kympin ja 10 ei toimi niin voi vaihtaa takaisin edelliseen versioon.
  • Printterit tarvitsevat usein uudet ajurit mutta ne ovat saatavilla.
  • Useat muutkin ohjelmat tarvitsevat uudet ajurit.
  • Monet ohjelmat poistetaan koska muka eivät ole yhteensopivia. Esim Ccleaner, Speccy jne Nämä täytyy asentaa uudelleen koska tietty ovat sopivia. Microsoft haluaa vaan myydä omia ohjelmia.

Tapauskohtaisesti harkitsen suosittelenko vai en kymppiä. Uusi kone on jo luultavasti kympissä mutta vanhassa pitää pohtia.

Ja aina on mahdollista vaihtaa ilmaiseen Linux-järjestelmään. Hieman pohdintaa itse kullekin mitä halutaan.

Kesäterveisin Markku 

torstai 28. huhtikuuta 2016

Mikä ihmeen pilvitallennus?

Termi pilvitallennus on herättänyt runsaasti kysymyksiä opastustilanteissani. Yritän tässä hieman selventää mistä on kyse ja mitä hyötyä pilvitallennuksesta on tavalliselle tietokoneen käyttäjälle. Ja miten sellainen palvelu voidaan ottaa käyttöön. Aluksi huomatkaa, että ihan jokaisella tietokoneen käyttäjällä on mahdollisuus siihen, vieläpä ilmaiseksi.

Joitakin vuosia sitten oli tavallista, että taloudessa oli yksi tietokone jota kaikki perheenjäsenet käyttivät vuorotellen. Ja heidän kaikki valokuvat ynnä muut tiedostot olivat yhdellä ja samalla kovalevyllä oman tietokoneen sisällä. Kaikki on hyvin kunnes tietokone/kovalevy yllättäen hajoaa. Jos ei ole muistanut varmuuskopiointia niin kaikki kuvat ja tiedot menetetään. Tiedot on syytä tallentaa vähintään yhteen paikkaan tietokoneen oman kovalevyn lisäksi. Tallentamiseen voidaan käyttää mm. cd- tai dvd-levyjä, ulkoista kovalevyä tai muistitikkua. Nämä kaikki keinot ovat paikallista tallentamista. Ja ihan riittäviä tapoja niissä talouksissa joissa on yksi tietokone.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja kotitalouksissa tietokoneet, tabletit ja älykännykät yleistyvät. Tämä on synnyttänyt tarpeen saada kuvat ja muut tiedostot tallennettua paikkaan jossa niitä voidaan katsoa ja käsitellä millä tahansa laitteella, paikasta riippumatta. Siis paikallisen tallentamisen sijaan jonnekin muualle, jonkun muun ylläpitämälle palvelimelle. Tätä kutsutaan pilvitallentamiseksi.

Tarjolla on lukuisia yrityksiä jotka tarjoavat joko ilmaista tai maksullista tallennustilaa. Tässä muutamia; Applen iCloud , Googlen Drive jossa nykyään mahdollisuus rajoittamattomaan tilaan valokuville sekä Microsoftin OneDrive ( ent. SkyDrive ). Kaikille on yhteistä kattava palvelutarjonta jossa on mahdollista tallentaa ( varmuuskopioida ), käsitellä ja jakaa omia tiedostoja eri laitteiden välillä. Jos oma tietokone hajoaa yllättäen niin tiedot pysyvät tallessa. Tosi kätevää kun vain ensiksi ottaa palvelun käyttöön ja synkronoi laitteet palvelimen kanssa. Tässä lopuksi oivallinen video jossa Tiina Etelämäki VTKL:sta esittelee OneDrive-palvelun käyttöönoton ja kuvien siirron palvelimelle. Kannattaa katsoa:

                                                         https://youtu.be/aD8IS1ou31o

Hyvää kevään jatkoa,
Markku


torstai 17. maaliskuuta 2016

Tietoturva - aina ajankohtainen asia

Hei

Nettiopastuksissa on tullut paljon kysymyksiä liittyen tietoturvaan. Aiemmin tässä kuussa Tasalan Kamarilla järjestettiin oikein teemapäivä asiaan liittyen. Jatkan tässä vielä samaa teemaa. Kaikkien positiivisten ja ihmisten arkea auttavien ja helpottavien ominaisuuksien lisäksi täytyy myös muistaa, että internettiin liitettyjen laitteiden käytössä täytyy olla huolellinen ja ottaa erilaiset tietoturvaan liittyvät asiat huomioon. Nykyään yhä useammat esineet voivat olla liitettyjä internettiin, kuten vaikka autot, jääkaapit ja kodin valvontalaitteet. Keskityn nyt ns perinteisempiin laitteisiin joita ovat kannettavat ja pöytätietokoneet, tabletit ja älypuhelimet.


Omien havaintojeni mukaan tietokoneeseen tunkeutuvat virukset ovat sittenkin melko pieni ongelma vaikka niistä paljon puhutaan. Useimmissa koneissa virustorjunta on ajantasalla ja käyttäjät ymmärtävät hyvin päivitysten tarpeellisuuden. Lisäksi käyttäjät liikkuvat netissä järki päässä eivätkä klikkaile mitä sattuu. Sähköpostissa olevan tuntemattoman linkin klikkaaminen ja liitteen avaaminen voivat johtaa koneen saastumiseen. Virustorjunnan lisäksi nettiyhteyden palomuuri täytyy olla kytketty päälle. Ohjeet palomuurin käyttöönottoon löytyy täältä ( Windows7) tai täältä (Windows10). Jos olet epävarma tietokoneesi turva-asetuksista, tule käymään opastustilaisuuksissamme Tasalan Kamarilla tai ota suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Ja on hyvä muistaa, että ilmaisia antivirus-ohjelmia on lukuisia ja ne toimivat hyvin. Ei kannata maksaa turhasta.

Turvalliseen tietokoneen käyttöön liittyy lukuisa joukko erilaisia asioita virustorjunnan ja palomuurin lisäksi. Jokaiselle on varmaankin tuttua sähköpostin luominen ja salasanojen keksiminen. Ja näiden salasanojen säilyttäminen turvallisessa paikassa, muiden ulottumattomissa. Sähköpostiosoitteita tulisi olla kaksi, se jota käyttää ja toinen varasähköpostiosoite jota voi käyttää varsinaisen sähköpostin ongelmatilanteissa, esim salasanan palauttamisen yhteydessä. Salasanojen luomiseen hyviä vihjeitä löytyy täältä.

Pankkiasiointi on ehkä kaikkein eniten ihmisten mieltä askarruttava kysymys, onhan kyse omista rahoista. Eri pankeilla on hieman erilailla toimivat verkkopankkijärjestelmänsä joten yhtenäisiä ohjeita ei oikein ole. Jokaisella pankilla on omat tietoturvaohjeet joihin kannattaa käydä tutustumassa, Alla olevalla linkkilistalla löytyy muutamien pankkiryhmien turvaohjeita. Yhteistä kaikille on huolellinen käyttö, salasanojen ja tunnuslukujen säilyttäminen turvallisessa paikassa ja sen tarkistaminen, että verkko-osoite on oikein eikä vain melkein. Varmin tapa on kirjoittaa aina itse pankin osoite eikä klikata linkkejä. Linkit voivat viedä huijaussivustolle joka saattaa näyttää aidolle mutta ei ole.

Kesä on tulossa ja kännykät ja tabletit voivat joutua kadoksiin, ne voivat hävitä tai ne voidaan varastaa. Älykännykän tiedot ja valokuvat on syytä tallentaa myös muualle kuin laitteen omaan muistiin. Hyvä tapa on synkronoida kaikki tiedot reaaliajassa jonkun pilvipalvelun kanssa. Kun laite katoaa, tiedot ovat tallessa. Lisäksi voi olla hyvinkin tärkeää saada kännykästä tiedot poistettua ja/tai lukita koko laite etänä tai etsiä se. Tässä etähallintaosoitteet eri käyttöjärjestelmille: Windowsphone , Android , Apple  Nämäkin asetukset voidaan tehdä puhelimeesi Kamarilla jos haluat.

Tietoturva on niin laaja kenttä, että tässä blogissa olen ottanut esille vain muutaman mielestäni oleellisen kysymyksen. Netissä on myös se hyvä puoli, että sieltä löytyy vastaus lähes kaikkeen mitä keksii kysyä. Tässä alla on linkkejä tietoturvan tiimoilta jos haluat tutustua asiaan lähemmin. Tai ota yhteyttä, yritän olla avuksi. Yhteystietoni löytyvät myös Eläkeliiton Raision yhdistyksen sivuilta.

Hyvää kevättä!
Markku
markku.toivola@gmail.com